SQL perusteet + painettu SQL-OPAS

Kesto: 2.0 pv

Kuvaus

Esittely

Tämä koulutus on vuodesta toiseen yksi suosituimpia kurssejamme ja sitä saa myös yrityskohtaisena ja englanniksi.

Palautteiden pohjalta koulutukseen osallistutaan , koska SQL:ää tarvitaan yhä enemmän monissa työpaikoissa.  Aloittelijat haluavat oppia tai kerrata SQL perusteet,  edistyneemmän haluavat täydentää jo olemassa olevaa osaamistaan ja ymmärrystä sekä oppia parhaat käytännöt. Lisäksi monet haluavat helpottaa ja tehostaa työtään esimerkiksi tekemällä itse sen sijaan että odottavat tuloksia muiden työjonosta.

Data-ala ja siihen liittyvä osaaminen on niin haluttua, ettei osaajia riitä tarpeeksi tyydyttämään kysyntää. Sinulle on nyt mahdollisuus päästä mukaan aallon harjalle ja oppia lisää.

SQL on data-ammattilaisen perustyökalu tiedonlouhintaan. Se on myös ensimmäinen askel Data Sciencen maailmaan: SQL on tässä työtehtävässä kaikista olennaisin taito. Vuoden 2021 Data Science  työpaikkailmoituksissa SQL on toiseksi kysytyin taito.

Miksi juuri Ari Hovin SQL-kurssi?
Ari Hovi on vuosia kehittänyt tämän kurssin harjoitusmetodia ja harjoitustehtävät sellaisiksi, että kurssilla opit varmasti.
Opit SQL:ää alusta alkaen, edeten myös monimutkaisiin yleisimmin vastaan tuleviin tapauksiin.

Runsaasti käytännön harjoituksia työasemalla. Esimerkkejä, käytännön kokemukseen perustuvia vinkkejä. Kurssi ei edellytä aiempaa tietokanta- tai ohjelmointikokemusta. Kurssi toimii myös hyvänä johdantona relaatiotietokantoihin.

Tehtävät voi suorittaa omalla koneella ilman asennuksia käyttäen pilvipohjaista harjoitusympäristöämme.
Opiskelija voi valita harjoitusympäristöksi omalla koneellaan (selaimen kautta) jonkin seuraavista: SQL Server, Oracle tai PostgreSQL.

Ari Hovin suosittu SQL-opas on juuri päivittynyt ja  se kuuluu kurssin hintaan painettuna kirjana (jo 14. painos).
Monilla kirja on jäänyt työpöydälle käytännön oppaaksi kurssin jälkeenkin, sillä siitä löytyy aina apua mahdollisiin tuleviin SQL haasteisiin.

Lataa tästä muutaman sivun otos uudistuneesta SQL OPPAASTA:
Sample_SQL_opas

Lukijakommentteja SQL-Oppaasta:
”Paras tähän saakka lukemani teos!
Kirjan kirjoittamisessa on onnistuttu käyttämään sitä kuuluisaa ”maalaisjärkeä”.
Sopii hyvin lähes vasta-alkajsta tehokäyttäjiin.
Erinomaisia vinkkejä vaikeisiin kyselyihin ja kyselyiden suorituskykynäkökohtien huomioonottamista.
Ellei tämän luettuaan kykene tekemään SQL-kyselyitä, pitää katsoa peiliin.


Kenelle:

Kaikille SQL-kielestä ja relaatiokannoista kiinnostuneille, ei edellytä esitietoja. Henkilöille, jotka haluavat tutkia tietojärjestelmänsä tietoja. Raportoijille, BI-henkilöille, testaajille, kontrollereille. Erittäin hyödyllinen esimiehille ja projektipäälliköille (helpottaa kommunikointia toteuttajien/toimittajien kanssa).

Saamiemme palautteiden pohjalta kurssille tullaan myös kertaamaan SQL perusteet,  edistyneemmän haluavat täydentää jo olemassa olevaa osaamistaan ja ymmärrystä sekä oppia parhaat käytännöt. Lisäksi monet haluavat helpottaa ja tehostaa työtään esimerkiksi tekemällä itse sen sijaan että odottavat tuloksia muiden työjonosta.

Esitiedot: Ei esitietovaatimuksia.

Sisältö:

  • Relaatiokantojen ja tuotteiden perusteet lyhyesti
  • SQL:n merkitys ja asema
  • SQL:n rakenne ja käskyt
  • Kyselyharjoituksia työasemalla
  • Ryhmittelyt, funktiot, pvm-käsittely
  • Perinteinen ja uusi liitossyntaksi
  • Ulkoliitos
  • Tärkeimmät alikyselyt
  • Käskytyyppien vertailua ja käytännön käyttösuosituksia
  • Taulujen perustaminen
  • Viite-eheys
  • Päivityskäskyt
  • Näkymät
  • Valtuudet
  • Upotetun SQL:n perusteet
  • Vinkkejä hyvään suorituskykyyn
  • Tarvittaessa eri SQL-murteiden vertailua
    – osallistujien tilanteen mukaan (Oracle, SQL Server, DB2, MySQL, Access)

 

Koulutustapahtuman päivittäinen alkaminen ja päättyminen: koulutus 9:00-16:15

Daily start and end of training event: training 9:00-16:15

 

 

 

Arvostelut

Kurssilla lähdettiin liikkeelle niin perusasioista, että ymmärtääkseni muutkin kuin IT-ihmiset pääsivät hyvin oppeihin kiinni. Harjoitustehtävät olivat käytännönläheisiä ja lisäesimerkkejä käytiin läpi kurssilaisten pyyntöjen ja tarpeiden mukaan. Harjoittelimme myös erilaisia tapoja tehdä samoja kyselyitä hyötyineen ja haittoineen. Koin kurssin hyödylliseksi pohjaksi josta SQL-osaamista on helppo syventää.

Melina Lindholm, System Specialist, Konecranes

 

Olin jo toista kertaa Ari Hovin kurssilla, koska Ari on mielestäni hyvä ja asiansa osaava kouluttaja. Hänen kursseillaan uskaltaa tehdä tyhmiäkin kysymyksiä. SQL-kurssilla edettiin mielestäni sopivaa tahtia, ja tarkkaan mietittyjä käytännön harjoituksia oli paljon. Näillä opeilla SQL-kyselyt kyllä onnistuvat! Kurssilla oli mukava ilmapiiri ja toimivat järjestelyt. Maltan tuskin odottaa SQL Syventäviä päiviä.

Suosittelen Ari Hovin kursseja lämpimästi!
Hilkka Torikka, Tietohallintovastaava, Turun ammattikorkeakoulu

Pari päivää meni tämän parissa – pari hyödyllistä päivää. Kiitokset työnantajalle ja kurssin vetäjälle. Uskallan väittää, että tämän jälkeen minusta saa enemmän tehoja irti.
Yrityskohtaisen SQL koulutuksen osallistuja

Hienosti jäsennelty kurssi, erittäin hyvä opetusmateriaali, hyvä luennoitsija ja hyvä SQL ympäristö. Itselleni opetettavat asiat olivat entuudestaan aika pitkälti tuttuja, mutta olin opetellut niitä MySQL ympäristössä. Nyt vanhat asiat kertaantuivat ja pääsin opettelemaan muutamia murre-eroja SQL Serverin kanssa. Lisäksi oli todella hyvä, että harjoitustehtävämateriaali oli koko ajan tarjolla.
Kesäkuun 2021 osallistuja

Kurssilla parasta sen käyneiden mielestä:

Mielestäni parasta oli oppiminen esimerkkien ja tekemisen kautta. Jokainen sai tehdä omassa rauhassa tehtäviä omaan tahtiin ja lopuksi ne käytiin vielä yhdessä läpi. Vetäjä oli selkeä ja opetusta oli helppo seurata. Lisäksi vetäjä havainnollisti hyvin esimerkkien kautta ongelmatilanteita.

Tehtävien tekeminen kurssin aikana, jää asiat paremmin mieleen. Samoin kokoajan näkee miten asiat tehdään käytännössä eikä vain teoriassa kun kouluttaja näyttää omalta ruudulta koodia. Hyvä ja selkeä kouluttaja!

Harjoitukset ja hiekkalaatikko, jossa harjoiteltiin, koska pystyi tekemään itse samaan aikaan kouluttajan tekemät esimerkit ja saamaan sitä kautta toistoja.

Kurssilla pääsi hyvin itse myös tekemään koodia eikä tarvinnut vain seurata kouluttajan esityksen kautta. Lisäksi kouluttaja osasi ottaa hyvin huomioon seuraajien tarpeet ja ei lähtötasot.

Selkeys, asioiden käsittelyn järjestelmällisyys, kurssin vetäjän ammattitaito ja kyky selittää asiat, hän osasi myös hyvin ottaa huomioon kurssilaisten eri lähtötasot asiassa.

Selkeä opetus ja perustellut vastaukset.

Kouluttaja oli hyvä ja etenemistahti sopiva.

Kurssimateriaali/harjoitukset yhdessä kouluttajan läpikäymänä oli erittäin selkeää ja ymmärrettävää jopa tällaiselle täysin 0-tasolta lähtevälle. Etenemisnopeus oli peruskurssille juuri sopiva.

Kurssilta sai selkeän kuvan SQL:n perusteista

Sain hyvän peruskäsityksen mitä SQL on.

Paljon harjoituksia ja itse asiassa kiva, kun kurssia käytiin läpi kirjan kanssa. Esimerkit ja harjoitellut asiat löytyvät sieltä.

Perusasioiden selkeä esitystapa, käytännön harjoittelu ja erinomaiset materiaalit (kirja & harjoitustehtävät ratkaisuineen). Tehtävien yhteinen läpikäynti on tosi hyödyllinen.

Teoriaa sovellettiin hyvin harjoituksissa. Tykkäsin siitä, että kurssimateriaali oli paperilla.

Sisällön selkeä jäsentely ja eteneminen

Todella osaava ja selkeä kouluttaja. Paljon harjoitustehtäviä. Selkeä etenemisjärjestys.

Tahti oli sopiva ja asiat käytiin perusteellisesti läpi. Tämän jälkeen tehtiin tehtäviä joilla varmistettiin, että sitä ennen käydyt asiat on mennyt perille.

Kouluttajaa oli miellyttävä kuunnella. Harjoitukset olivat hyviä. Toimi oikein hyvin myös etänä.

Selkeät materiaalit ja harjoitukset

Kouluttajan rauhallinen ja selkeä tyyli autoi ymmärtämään ja oppimaan kerralla aloittelijankin.

hyvin yksityiskohtaisesti selitetty miksi asiat tehdään kuten tehdään. Lisäksi esimerkit jne. hyviä

Käytännönläheinen paljon harjoituksia

Sopiva tahti, hyvä katsaus perusteisiin, selkeä opetus

Aineisto.

Hienosti jäsennelty kurssi, erittäin hyvä opetusmateriaali, hyvä luennoitsija ja hyvä SQL ympäristö. Itselleni opetettavat asiat olivat entuudestaan aika pitkälti tuttuja, mutta olin opetellut niitä MySQL ympäristössä. Nyt vanhat asiat kertaantuivat ja pääsin opettelemaan muutamia murre-eroja SQL Serverin kanssa. Lisäksi oli todella hyvä, että harjoitustehtävämateriaali oli koko ajan tarjolla

Kokenut kouluttaja, opettamisen ohella varmisti ehtikö ryhmäläiset mukaan ja muisti pitää joitakin taukoja. Opetusta paitsi oikean kautta myös virheiden kautta, fiksua!

Se että perehdyttiin monipuolisesti SQL kyselykieleen ja sen toimintatapoihin. Opettaja oli erittäin ammattitaitoinen ja perehtynyt asioihin, joten opetus oli monipuolista ja hyvää.

Kurssilla oli paljon harjoituksia, mikä tuki (ja yleensä aina tukee) omaa oppimista parhaiten. Kun saa itse tehdä ja kokeilla, jää eniten käteen.

Kouluttaja osasi hyvin selittää asioita ja otti hyvin osallistujajoukon keskusteluihin mukaan. Erittäin hyvät kurssimateriaalit ja harjoitukset.
Johdonmukainen opetusErinomainen materiaali.Harjoitukset joissa itse pääsi kokeilemaan.Hyvä ope selkeät sopivan tasoiset harjoitukset.

Sain aika pitkälti sitä mitä olin tullut hakemaan, kattavan kattauksen SQL:sta. Etenemistahti oli pääosin hyvää, ja opetus selkeää

Kurssi arvostelu

4.7/5

Kouluttajat:

MIRJAMARIA PETÄJÄNIEMI

KTM ja Data Engineer Ari Hovilla

KTM Mirjamaria Petäjäniemi on hankkinut tukevan kokemuksen tietovarastoinnista kehittäessään raportointia suurille ja pienemmille markkinointi-, energia-, pankki-, kiinteistö- ja logistiikka-alan yrityksille.

MINNA OKSANEN

Minna on vahva osaaja tiedonhallinnan eri osa-alueilla. Hänen suurin kiinnostuksensa on aina ollut tieto ja miten tietoa hyödynnetään. Minnan vahvuus on liiketoiminnan mallintaminen tieto- ja prosessimalleiksi.

Hän on osallistunut laajoihin tietovarastointi- ja raportointihankkeisiin, ja Minnalla on myös osaamista GDPR:stä. Hän on ollut mukana kehittämässä ja jalkauttamassa tiedonhallintamalleja ja ollut määrittelemässä organisaatioille tietoarkkitehtuureja.

Konsultointityön lisäsi Minna on toiminut kouluttajana ja nyt aloitettuaan Ari Hovilla hän on kouluttanut SQL-kieltä, tiedonmallinnusta ja tiedonhallintaa.

Ohjelma

(Suuntaa antava)
8.30-9.00 Aamiainen
9.00-11.30 Opetus
11.30-12.30 Lounastauko
12.30-14.00 Opetus
14.00-14.15 Kahvitauko
14.15-16.15 Opetus

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Järjestäjä