Sisäisten auditointien koulutus
Kuvaus
Johtamisjärjestelmästandardien perusrakenteeseen sisältyy Demingin periaate Suunnittele -Tee – Arvioi/Mittaa – Paranna. Sisäinen auditointi on vankka palautteen hankintatapa siitä, miten asiakas-, omistaja-, henkilöstö-, kumppanuus-, viranomais- jne. vaatimukset toteutuvat käytännössä ja missä auditointikohteella on vielä varaa parantaa toimintaansa. Nykyaikainen auditointi tukee organisaation perustehtävän ja tavoitteiden toteuttamista mahdollisimman virtaviivaisesti. Sisäisen auditoinnin painopisteet ovat organisaation sidosryhmien kannalta olennaisissa ”Must Be” -asioissa ja kehittämiskohteiden yhteisessä tunnistamisessa.
Auditoinnin oheistuotteina syntyy tehokasta viestintää kysyjien ja vastaajien kesken, parhaiden käytäntöjen vaihtumista osapuolten kesken, tavoitteiden realistisuuden peilausta, nykyisten toimintatapojen kyseenalaistamista jne. Eräs auditoinnin olennaisimpia hyötyjä organisaatiolle ovat auditoijien raportoimat toimintojen vahvuudet ja auditointihetkellä kunnossa olleet toimintatavat. Niitä vahvistamalla ja kehityskohteita ja poikkeamia korjaten organisaatio vahvistaa kyvykkyyksiään.
Koulutuksen tavoitteena on:
- antaa perusvalmiudet uusille auditoijille,
- nostaa esille uudistuneiden standardien auditointivinkit,
- syventää ja tehostaa kokeneiden auditoijien toteutusta,
- osoittaa auditoinnin merkitys toiminnan varmentamisen kannalta,
- avata auditointien merkitys organisaation johtamisen, kehittämisen sekä toiminnan tehostamisen ja tuottavuuden kannalta,
- osoittaa keskeisiä tekijöitä ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmän auditoinnin kannalta.
Kenelle?
Koulutus on tarkoitettu prosessien omistajille, laatu-, ympäristö- ja turvallisuusauditointeja suorittaville sekä kaikille toimivista auditoinnista kiinnostuneille. Koulutus antaa myös uuden näkökulman kaupunkien ja suurten yritysten sisäisille tarkastajille.
Oppimismenetelmät
Koulutus on yksipäiväinen ja koostuu alustavista luennoista, käytännön esimerkeistä ja organisaatiokohtaisista syventävistä pohdinnoista. Päivän tavoitteena on käydä vuorovaikutteista keskustelua ja tehdä käytäntöön soveltavia harjoitteita. Koulutuspäivän päätteeksi kouluttaja osoittaa osallistujille, miten he voivat jatkaa tästä. Osallistujat saavat runsaan aineiston erilaisia malleja, työkaluja, työpohjia ja välineitä organisaatiokohtaisen sisäisten auditointien tueksi.
Tervetuloa!
Ohjelma
Koulutuspäivän ohjelma
9:00 Päivän avaus
- Esittäytyminen
- Koulutuspäivän ohjelma ja tavoitteet
Sisäisten auditointien tarkoitus, tavoitteet ja menettely
- Sovittujen toimintatapojen varmentamisen ja kehittämisen näkökulma
- Vaatimusten ja odotusten arviointi
- Vuoropuhelu, palautteen antaminen ja toiminnan kehittäminen
- Auditointiperusteet kuten ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001:2018 ja kohteen oma dokumentaatio
- ISO 19011:2011 keskeinen sisältö
Auditoinnin suunnittelu
- Vuosisuunnitelma
- Arviointikäynnin ohjelma, haastateltavat, ajankäyttö ja vinkit sisällöstä
- Ryhmän tehokas toiminta
- Painopistealueet ja lähestymistavan valinta (tuote-, prosessi-, järjestelmä-, kipupiste-, kilpailukyky-, horisontaali- tai vertikaaliauditointi)
- Soveltuvia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua
Auditoinnin toteutus
- Avaus- ja päätöskokoukset
- Havaintojen tekeminen ja kirjaaminen muistiinpanoihin raportointia varten
- Vastavuoroiset haastattelut, kuuntelu, ajatusten vaihto, palautteen antaminen ja toiminnan kehittäminen
- Näytöt
- Pääarvioijan ja arvioijan roolit ja käyttäytyminen
- Ihmisten mukaan saaminen
- Ympäristönäkökohdat ja niiden havainnointi toiminnoissa ja kentällä
- Vaaratilanteiden havainnointi toiminnassa ja kentällä
12:00 Lounastauko
13:00
Auditointiin valmistautuminen
- Valmistelevat toimenpiteet
- Kysymykset ja todennettavat asiat
- Erilaiset lähestymistavat kuten kriittiset ja tärkeät tekijät, tavoitteet ja tulokset, viranomaisvelvoitteet, ongelmat, palautteet, henkilöstö, johtaminen, ohjeet…
- Prosessien toimivuuden ja kyvyn arviointi
- Tulosten arviointi
- Ympäristöjärjestelmässä painottuvat asiat
- Turvallisuusjärjestelmässä painottuvat asiat
- Kestävään kehitykseen ja turvallisuuteen kytkeytyvä jatkuvan parantamisen periaate
- Soveltuvia pohdintoja, kysymyksiä ja keskustelua
Auditoinnin raportointi ja tulosten esittäminen
- Muistiinpanot, tulosten raportointi ja palautteen antaminen
- Auditoinnin yhteenveto
- Poikkeamat, kehittämiskohteet ja vahvuudet
- Työkalut, lomakkeet ja raporttimallit
Seuranta, vaikutusten arviointi ja menettelyn kriittinen arviointi
- Korjaavat toimenpiteet
- Poikkeamien ja kehittämiskohteiden käsittely
- Vahvuuksien levittäminen organisaatiossa
- Arviointimenettelyn kriittinen tarkastelu ja jatkuva parantaminen
Miten jatkaa tästä?
- Päivän yhteenveto ja keskustelua
16:00 Koulutuspäivä päättyy
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.