Projektipäivät 2022

Projektipäivät tulee taas!

Varmista paikkasi vuoden tärkeimmässä projektialan tapahtumassa!

 

Tutustu aikaisempien Projektipäivien ohjelmiin:

Projektipäivät 2021 / Projektipäivät 2020 / Projektipäivät 2019 / Projektipäivät 2018

Projektipäivien 2022 ohjelman näet alempaa.

 

Kasvu on kaunista ja tavoittelemisen arvoista. Kasvu on myös monimutkaista, eikä se tapahdu sattumalta. Kasvu katsoo eteenpäin. Kasvuun sisältyy paljon odotuksia ja toiveita, uudistumisesta, kehittymisestä, oppimisesta, onnistumisesta, menestymisestä…

Aika ajoin meille tulee sekä yksilöinä että tiimeinä eteen merkittäviä muutoksia tai tilanteita, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua erityisiksi kasvun paikoiksi. Aina ne eivät ole selkeitä tapahtumia tai ajan hetkiä, jotka erottavat menneet ja tulevat toisistaan. Monien kohdalla koko työura on ollut tasaisen varmaa ammatillista kasvua ja samalla kasvua ihmisenä.

Ammatillinen kasvu liittyy usein tiiviisti oman työympäristön tai jopa yhteiskunnan ja globaalin maailmantilanteen muutospaineisiin. Toisinaan kasvu lähtee omasta aloitteestamme, joskus pakko on paras motivaattori - myös kasvulle. Projektit ovat muutoksen ja kasvun työkalu ja projektiammattilaiset ovat jatkuvasti tekemisissä muutostilanteiden kanssa. Muutos on kasvun paikka ja projektiammattilaisen normaali.

Projektit luovat kasvun paikkoja niin projektin asiakkaalle, projektin toteuttajille kuin lopputuloksen ja sen tuottamien hyötyjen käyttäjillekin. Kasvun ja onnistumisen katalysaattorina on hyöty, johon projektissa pyritään. Hyötyjen tunnistaminen ja esilletuominen jää usein mekaanisen projektijohtamisen varjoon, vaikka juuri onnistunut hyötyjen johtaminen todentaa kaikille sidosryhmille muutoksen todellisen arvon.

 

Projektipäivät on Kasvun Paikka!

Projektipäivät tarjoaa rikkaan ja ravinteikkaan maaperän projektiammattilaisten kasvulle. Projektipäivillä nostamme esiin oppeja, onnistumisia ja kiinnostavia kasvutarinoita, joista jokainen voi hyötyä poimimalla parhaat ideat omaan organisaatioonsa tai henkilökohtaiseen kehittymissuunnitelmaansa.

Tule mukaan tekemään kasvupyrähdys Projektiammattilaisten avustuksella.

Ryhmälipuista saat tarjouksen pyytämällä. Myös oppilaitoksille on tarjolla edullisia ryhmäpaketteja. Kysy lisätietoa: hanne.leinonen@wakaru.fi

 

Projektiammattilaiset ry toimii tapahtuman isäntänä. Projektiammattilaiset on valtakunnallinen ja toimialasta riippumaton projektiammattilaisten verkosto ja -osaamisen kehittäjä sekä alan aktiivinen kansainvälinen toimija. 4000 jäsenen ja yli 200 jäsenorganisaation verkostosta löytyy projektivirtuooseja, kokeneita konkareita, vertaistukea ja vaikuttavia guruja, joiden kanssa voit vaihtaa kokemuksia, pähkäillä pulmia ja testata ideoita. Yhdistyksen kautta voit sertifioida oman maailmanluokan projektiosaamisesi. Lue lisää pry.fi

Puhujat

KEYNOTE

Henri Alén

Ravintoloitsija / Kokki

---

KEYNOTE

Jukka Jalonen

Valmentaja

---

Jim Andersson

Manager Projects Industry

VEO Oy

Ville Availa

Founder & Transformation Executive

Ambientia

Helena Haapio

yliopistotutkija, Vaasan yliopisto | dosentti, Lapin yliopisto | sopimusstrategi

Lexpert Oy

Erika Heiskanen

Partneri

Juuriharja Consulting Group

Suvi Hirvonen-Ere

OTT, Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija

Aalto-yliopisto

Anna-Riikka Hovi-Taunila

Toimitusjohtaja

Thinking Portfolio Oy

Anna Hurmerinta-Haanpää

yliopistonlehtori

Lapin yliopisto

Jenni Huusko

Innovaatio- ja kehityspäällikkö

Meira Oy

Veijo Hytti

CEO

Keto Software

Taina Hyytiäinen

Tuotepäällikkö

Valtori

Kalle Koivula

Director Risk management Construction and Projects

Howden Finland Oy

Mikko Koponen

PMO-erityisasiantuntija

Pirkanmaan hyvinvointialue

Marko Koskela

CCO, Partner

Solu Digital Oy

Jani Kupila

PMO Manager

Bayer Oy

Sara Kössi

Project Portfolio Manager

Valmet Automotive Oy

Maria Lilja

Operatiivinen johtaja, kokoelmahallintaosasto

Kansallisgalleria

Jenna Nordman

Konsultti

Juuriharja Consulting Group

Ilkka Ojansivu

Markkinoinnin apulaisprofessori

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Aaro Ollikainen

Head of Consulting

Wakaru

Merja Pentikäinen

OTT, DES, juristi ja vastuullisuusasiantuntija

Opinio Juris Oy

Sami Pippuri

Business Director, Public

Ambientia

Milla Ranta

Konsultti, valmentaja, kehittäjä

Adapro

Tea Repo

Business Development Director

Keto Software

Seppo Rytilä

Director, HSSEQ

Eltel Networks Oy

Ilkka Rytkölä

Program Director

Meyer Turku Oy

Taina Rämö-Korpinen

CEO

Peili Consulting Oy

Juho Saloranta

väitöskirjatutkija

Itä-Suomen yliopisto

Teemu Tunkelo

CEO

SSH Communications Security Oyj

Antti Voutilainen

Verkkokanavajohtaja

Eurokangas

Ohjelma

Tiistai 25.10
Keskiviikko 26.10
Pääsali
Sali 2
Sali 3
Sali 4
Sali 5
08:00 - 08:45
Rekisteröinti ja aamukahvi
08:45 - 09:05
Tapahtuman avaus ja palkitsemiset
09:05 - 09:50
Keynote 1: Vahvistuu pian
09:50 - 10:00
Tauko
10:00 - 10:05
Seminaari 1: Vahvistuu pian
10:00 - 10:05
Seminaari 3: Projektiportfolio kasvun ja tehokkuuden veturina - Priorisoi oikein ja aloita vähemmän, saat aikaan enemmän
Toimitusjohtaja
Anna-Riikka Hovi-Taunila
Thinking Portfolio Oy
10:00 - 10:05
Seminaari 5: Sertifioidun tietoturvajärjestelmän rooli SaaS-ohjelmistotuotteille – Kenelle uskallat antaa kehittämisen valtakuntasi avaimet?
10:00 - 10:05
Seminaari 7: Seminaarin otsikko vahvistuu pian
CCO, Partner
Marko Koskela
Solu Digital Oy
10:00 - 10:05
Seminaari 9: Vahvistuu pian
10:05 - 10:35
Puheenvuoro vahvistuu pian
10:05 - 10:35
CASE Meyer Turku / NEcOLEAP: Miten käytännössä tehdään erinomainen projektiportfolio?
Program Director
Ilkka Rytkölä
Meyer Turku Oy
10:05 - 10:35
Puheenvuoron otsikko vahvistuu pian
CEO
Teemu Tunkelo
SSH Communications Security Oyj
10:05 - 10:35
Projektien hallinta kasvun ja kehityksen keskellä
Manager Projects Industry
Jim Andersson
VEO Oy
10:05 - 10:35
Puheenvuoro vahvistuu pian
10:35 - 10:55
Kahvitauko
10:55 - 11:30
Puheenvuoro vahvistuu pian
10:55 - 11:30
CASE Valmet Automotive
Project Portfolio Manager
Sara Kössi
Valmet Automotive Oy
10:55 - 11:30
Puheenvuoron otsikko vahvistuu pian
CEO
Veijo Hytti
Keto Software
10:55 - 11:30
Projektihallinnan uusi malli toi tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä meiralaisten projektityöhön
Innovaatio- ja kehityspäällikkö
Jenni Huusko
Meira Oy
10:55 - 11:30
Puheenvuoro vahvistuu pian
11:30 - 11:45
Tauko
11:45 - 12:20
Puheenvuoro vahvistuu pian
11:45 - 12:20
CASE Pirkanmaan hyvinvointialue: Miten projektisalkku tukee uuden hyvinvointialueen perustamista ja toimeenpanoa?
PMO-erityisasiantuntija
Mikko Koponen
Pirkanmaan hyvinvointialue
11:45 - 12:20
Puheenvuoron otsikko vahvistuu pian
Business Development Director
Tea Repo
Keto Software
11:45 - 12:20
Taidenäyttelyiden värikäs paletti - projektinhallinta Kansallisgalleriassa
Operatiivinen johtaja, kokoelmahallintaosasto
Maria Lilja
Kansallisgalleria
11:45 - 12:20
Puheenvuoro vahvistuu pian
12:20 - 13:20
Lounas
13:20 - 13:25
Seminaari 2: Vahvistuu pian
13:20 - 13:25
Seminaari 4: Ammattimainen projektijohtaminen kasvun vauhdittajana
Head of Consulting
Aaro Ollikainen
Wakaru
13:20 - 13:25
Seminaari 6: Kasvu vaatii muutosta
Founder & Transformation Executive
Ville Availa
Ambientia
13:20 - 13:25
Seminaari 8: Otsikko tulossa
CEO
Taina Rämö-Korpinen
Peili Consulting Oy
13:20 - 13:25
Seminaari 10: Vahvistuu pian
13:25 - 13:55
Puheenvuoro vahvistuu pian
13:25 - 13:55
Projekti- ja projektisalkunhallinnan rooli vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa
PMO Manager
Jani Kupila
Bayer Oy
13:25 - 13:55
Julkishallinnon muutospaineet haastavat organisaatioita kasvamaan
Tuotepäällikkö
Taina Hyytiäinen
Valtori
Business Director, Public
Sami Pippuri
Ambientia
13:25 - 13:55
Puheenvuoro vahvistuu pian
13:25 - 13:55
Puheenvuoro vahvistuu pian
13:55 - 14:10
Tauko
14:10 - 14:45
Puheenvuoro vahvistuu pian
14:10 - 14:45
Vastuullisuus yhteiskunnan kriittisten verkkojen rakentamisessa - Eltel Networks Oy
Director, HSSEQ
Seppo Rytilä
Eltel Networks Oy
14:10 - 14:45
Miten ponnistetaan digitalisaatiotakamatkalta oman toimialan edelläkävijäksi – ja myös muiden esimerkiksi?
Verkkokanavajohtaja
Antti Voutilainen
Eurokangas
14:10 - 14:45
Puheenvuoro vahvistuu pian
14:10 - 14:45
Puheenvuoro vahvistuu pian
14:45 - 15:15
Kahvitauko
15:15 - 15:50
Puheenvuoro vahvistuu pian
15:15 - 15:50
Vastuulliseksi projekteilla - mitä kaikkea voi projekteilla kehittää?
Partneri
Erika Heiskanen
Juuriharja Consulting Group
Konsultti
Jenna Nordman
Juuriharja Consulting Group
15:15 - 15:50
Puheenvuoro vahvistuu pian
15:15 - 15:50
Puheenvuoro vahvistuu pian
15:15 - 15:50
Puheenvuoro vahvistuu pian
15:50 - 16:05
Tauko
16:05 - 16:20
Palkitsemiset
16:20 - 17:05
Yhteistyöllä huippuyksilöistä kasvaa menestyvä tiimi
Valmentaja
Jukka Jalonen
---
17:05 - 20:00
Project Cocktail

Hinnat

TAPAHTUMAPAIKALLA - Projektipäivät 2022
960.00
+ alv %
Siiry ostamaan
TAPAHTUMAPAIKALLA - Projektipäivät 2022 (JULKINEN SEKTORI)
780.00
+ alv %
Siiry ostamaan
TAPAHTUMAPAIKALLA- Projektipäivät 2022 (OPISKELIJA)
175.00
+ alv %
Siiry ostamaan
Peruutusehdot

Kun paikka tapahtumaan on ostettu, on osallistuminen sitova. Ilmoittautuminen laskutetaan tilauksen yhteydessä (maksutavat lasku yritykselle tai luottokortti). Jos estyt itse osallistumasta tapahtumaan, voit luovuttaa paikan kollegallesi. Peruutusehdot koskevat myös sairastapauksia. Muutoksista tilaukseen tulee olla yhteydessä info@oppia.fi tai Hanne Leinonen p. +358 45 359 9999.

Kumppanit

Pääyhteistyökumppani
Platina
Kulta
Hopea

Uusimmat blogikirjoitukset

Sijainti

Messukeskus Siipi
Osoite:
Messuaukio 1, Helsinki