CIO/CDO koulutusohjelma

Kesto: 16.5 pv
Valitse päivä
Kurssia ei ole tällä hetkellä aikataulutettu. Ota yhteyttä ja sovi asiakaskohtainen koulutus.

Kuvaus

HUOM!
Koulutuspäiviä on yhteensä 16 ja puoli päivää ja ne jaksotetaan osallistujien toiveiden mukaan joko lyhyelle tai pidemmälle aikavälille.

Esittely

Datan hyödyntäminen on pitkään ollut yhtä kuin johdon raportointi. CIO:n työkentässä tämä on usein jäänyt liiketoiminnan kannalta keskeisten operatiivisten tietojärjestelmien ja infran kehittämishankkeiden jalkoihin.  

Kun datan merkitys on kasvanut, on se monessa organisaatiossa noussut osaksi strategista johtamista ja sen  tarjoamat mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämiseen nähdään kirkkaammin.  

Datan monipuoliseen hyödyntämiseen tarvittavan IT-infrastruktuurin ja tietopohjan rakentaminen on kallista, hidasta ja vaikeata, jos siinä keskitytään vain tietotekniikkaan. Datainfran rakentaminen on tehtävissä myös evoluutiona, jolloin  liiketoimintahyödyt ja datainfran panostukset ovat tasapainossa niin ajallisesti kuin taloudellisesti.  

Data Business Schoolin CIO/CDO-koulutusohjelmassa opit luomaan systemaattisen, mutta liiketoimintatuloksia jatkuvasti tuottavan tavan rakentaa datainfraa  sekä tavan tukea liiketoimintaa sen hyödyntäessä dataa.  

Koulutusohjelman aikana rakennetaan oman organisaation datastrategia tai datan strateginen kehittämissuunnitelma.  

Koulutuksen kesto ja alkaminen:
Koulutuspäiviä on yhteensä 16 ja puoli päivää ja ne jaksotetaan osallistujien toiveiden mukaan joko lyhyelle tai pidemmälle aikavälille.  Ohjelma toteutuu aina, kun osallistujia on yhteensä riittävästi eri organisaatioista.

Sertifiointikoe:
Koulutusohjelman lopussa oppien sisäistäminen varmennetaan sertifikaattikokeella. Sertifikaatti on selkeä osoitus osaamisesta henkilölle itselleen, työnantajille ja asiakkaille.

Hinnoittelu:
8250€ + alv  / hlö.
Kysy tarjous enemmästä henkilömäärästä!

Koulutusohjelman sisältö:

1. LIIKETOIMINTALÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN (1 pv)

2. DAMA SERTIFIOINTI KOULUTUS (3 pv)

3. DATANLUKUTAITO (0.5 pvä)

4. DATA JA ANALYTIIKKA RATKAISUJEN MODERNIT RATKAISUT (1 pv)

5. TIETOVARASTOINTI OSANA KOKONAISARKKITEHTUURIA JA TIETOHALLINTOA (2 pv)

6. DATAPROJEKTIN TEHOKAS JOHTAMINEN (2 pv)

7. TIEDON LAADUN JOHTAMINEN JA HUOLTO (2 pv)

8. DATAN JOHTAMISEN STRATEGINEN KEHITTÄMINEN (2 pv)

9. CHAT GPT:N HYÖDYNTÄMINEN OMILLA TIEDOILLA (2 pv)

10. SERTIFIOINTIKURSSI (1 pv)

Kouluttajat:

JARI YLINEN

Toimitusjohtaja, Hovi Competence Development Oy

Toimitusjohtaja, Hovi Competence Development Oy. Jari  Ylisellä on monipuolinen kokemus CIO-tehtävistä sekä muutosjohtamisesta. Hän vetää sekä suomalaisten yritysten tietohallintojohdon yhteistyöryhmää, IT Forumia että liikkeenjohdon yhteistyöryhmää, Systeemiryhmää.

Hänen erityisaluettaan ovat organisaation IT-arkkitehtuuri ja tietovarastoinnin hyödyntäminen liiketoiminnassa.

MIRJAMARIA PETÄJÄNIEMI

KTM ja Data Engineer Ari Hovilla

KTM Mirjamaria Petäjäniemi on hankkinut tukevan kokemuksen tietovarastoinnista kehittäessään raportointia suurille ja pienemmille markkinointi-, energia-, pankki-, kiinteistö- ja logistiikka-alan yrityksille.

VELI-MATTI ANTTILA

BEng (Bachelor of engineering in telecommunication)

Veli-Matti Anttila on kerännyt reilun 20 vuoden ajan laajan ja monipuolisen kokemuksen ja osaamisen projektien ja hankkeiden tehokkaasta hallinnasta ja toteuttamisesta.

Teollisuuden projektien, jatkuvan parantamisen sekä yrittäjyyden tuomien oppien soveltaminen dataprojekteihin sekä menetelmien kehitys on ollut Veli-Matin kiinnostuksen kohteena viime vuosien ajan.

MINNA OKSANEN

Minna on vahva osaaja tiedonhallinnan eri osa-alueilla. Hänen suurin kiinnostuksensa on aina ollut tieto ja miten tietoa hyödynnetään. Minnan vahvuus on liiketoiminnan mallintaminen tieto- ja prosessimalleiksi.

Hän on osallistunut laajoihin tietovarastointi- ja raportointihankkeisiin, ja Minnalla on myös osaamista GDPR:stä. Hän on ollut mukana kehittämässä ja jalkauttamassa tiedonhallintamalleja ja ollut määrittelemässä organisaatioille tietoarkkitehtuureja.

Konsultointityön lisäsi Minna on toiminut kouluttajana ja nyt aloitettuaan Ari Hovilla hän on kouluttanut SQL-kieltä, tiedonmallinnusta ja tiedonhallintaa.

SUSO KOLESNIK

Strategiakonsultti Ari Hovilla

Suso Kolesnikilla on pitkäaikainen kokemus SOK:n johtoryhmän viestintä- ja vastuullisuusjohtajana strategiatyöstä sekä johtotehtävistä mm. IBM:ssä ja Teklassa. Suso on vastuullisen liiketoiminnan johtamisen asiantuntija, coach ja mentori, joka saa niin strategiaprosessit lentoon kuin ihmiset löytämään parhaan potentiaalinsa. Suso tietää miksi ”viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta” ja osaa huolehtia, että tämä motto ei meidän asiakashankkeissamme pidä paikkaansa.

 

Ohjelma

PäivämääräAloitusaikaPäättymisaika
1.8.20249.0016.15ALOITUSPÄIVÄ 1.8.2024, koulutuksen kesto 16,5 päivää

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Asiakaskohtainen tarjouspyyntö
Järjestäjä
Jari Ylinen
Toimitusjohtaja
Hovi Competence Development Oy
Minna Oksanen

Hovi Competence Development Oy
Mirjamaria Petäjäniemi
Konsultti
Hovi Competence Development Oy
Roope Rantanen
KTM ja Data Engineer
Hovi Competence Development Oy
Suso Kolesnik
Strategiakonsultti
Hovi Competence Development Oy
Veli-Matti Anttila

Hovi Competence Development Oy