Tekoälyn ABC
Kuvaus
Kenelle?
Sinulle, joka olet mukana tekoälyn käyttötapojen suunnittelussa omaan organisaatioosi. Tarvitset työtäsi varten ymmärryksen tekoälyratkaisujen rakenteesta ja siihen liittyvistä käsitteistä.
Esitiedot
Kurssi sopii suunnittelutehtävissä työskenteleville. Jos olet joskus nähnyt arkkitehtuurikuvia tai ollut työpajoissa, joissa niitä tehdään, on siitä hyötyä. Teemme kielimallilla yhden arkkitehtuurikuvan kurssin aikana, mutta senhän siis tekee tekoäly etkä sinä.
Lisäksi sinulla on oltava käyttökokemusta jostain kielimallista. Eli olet promptannut vaikkapa ilmaisversion kanssa jotain, mieluiten työasioihin liittyvää.
Oppimistavoite
Koulutus antaa sinulle perusymmärryksen tekoälystä, sen rakenteista ja käsitteistä. Kurssin jälkeen sinulla on perustiedot suunnitella tekoälyn käyttöönottoa omassa organisaatiossasi.
Kurssin kuvaus
Tekoäly kehittyy vauhdilla, joten sitä on mahdoton ottaa haltuun hallitsemalla alati paisuvat tekniset yksityiskohdat. Arkkitehti lähestyy asiaa ratkaisutapojen ja peruskäsitteiden kautta. Tekoälymalleissa on samanlaisuutta, onhan pohjalla samoja rakenteita eli neuroverkot, koneoppiminen ja kielimallit.
Kurssilla aloitetaan peruskäsitteistä ja kielimallin soveltamisesta asiantuntijatyöhön. Yhtenä esimerkkinä kokonaisarkkitehtuurityössä avustaminen. Vastaavat ratkaisutavat ovat valideja, kun tekoälyllä tehostetaan ydintoimintaa.
Luovuuttamme säätelevät erilaiset reunaehdot. Tietoturva ja kustannukset ulottuen konesaleihin ja operatiivisiin kustannuksiin asti. Tekoälylle on myös omaa sääntelyä. Tiedätkö erot suuririskisen ja kielletyn käyttötapauksen välillä? Käymme tätä läpi kurssilla.
Koska tekoäly muuttuu koko ajan, on tekninen ratkaisu rakennettava modulaariseksi eli varauduttava siihen, että tekoälyn tarjoama toiminnallisuus voidaan vaihtaa. Joko kustannussyistä tai yksinkertaisesti siksi, että tarjolle on tullut huomattavasti kyvykkäämpiä tekoälymalleja.
Entä onko tekoäly tehostaja vai lisääkö se vain kaaosta? Kyvykkyytemme hallita ICT-kehittämistä ja ylläpitoa nousevat kriittiseksi. Jos pärjäämme hädin tuskin ihmisten voimin nykyisellä tahdilla, emme pysty enää toimimaan hallitusti tekoälyn tehostamassa ympäristössä. Kurssilla kerrotaan, mitkä kyvykkyydet ovat kriittisimpiä.
Ota sinäkin tekoäly haltuun ja opi kysymään oikeat kysymykset oikeaan aikaan.
Ohjelma
| Päivämäärä | Aloitusaika | Päättymisaika | |
|---|---|---|---|
| 16.11.2026 | 9.00 | 16.00 | |
| 17.11.2026 | 9.00 | 16.00 |
Päivä 1
- Neuroverkko
- Koulutettu kielimalli
- Konteksti-ikkuna
- Skillit
- Projekti
- Järjestelmäkehote ja rajapintojen hyödyntäminen
- Riittävä mutta ei liiallinen ohjaus
- Konteksti-ikkunan huomioiminen
- Tiedon etsiminen ja tiivistys
- Viestintä eri kohderyhmille
- Mallinnus-skillin luominen
- Toiminnon assistentti
- Tekoäly neuvonantajana
- Rutiinit helpottuvat
- Osaamistarve nousee
Päivä 2
Tekoälyn käyttöönoton edellytyksiä
- Tarve kyvykkyyksille
- Ymmärrys nykytilasta
Ratkaisutapojen suunnittelu
- Teknisen alustan valinta
- Testaus ja jatkuva seuranta
- Tietoturva ja tietosuoja
Mihin asioihin tekoäly sopii ja mihin se ei sovi?
- Tekoälyn epädeterministisyys
- Vaatimuskehikkona EU AI act
Tehostuspotentiaalin tunnistaminen prosesseista
Toteutustavan valinta
- Sovittaminen tietojärjestelmien kokonaisuuteen
- Kielimallin valinta
Yhdistettynä dataan
- MCP ja RAG-rajapinnat
- Palautesilmukka
- Suhde data-analytiikkaan
Tekoälyratkaisujen arkkitehtuurikuvausten esimerkkejä
- käyttöliittymänä (chat, copilot)
- sovellukseen lisättynä ominaisuutena
- jaettavana palveluna
- prosessin orkestroijana
Kurssin yhteenveto
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Senior Consultant
Coala

