Uuden ajan työyhteisötaidot – ihmiseltä ihmiselle

Kesto: 1.0 pv

Kuvaus

Voittava strategia

Tässä valmennuksessa pureudumme sellaisiin hyviksi havaittuihin työelämän käytäntöihin, mitkä mahdollistavat jatkuvan oppimisen sekä kehittymisen, jotta työyhteisö koetaan viihtyisäksi ja turvalliseksi ympäristöksi. Lisäksi opimme ymmärtämään sekä itseämme, mutta ennen kaikkia toisia. Hyväksymme erilaisuuden, kunnioitamme sekä arvostamme toistemme ammattitaitoa ja opimme käytännön harjoitusten kautta havaitsemaan sekä ottamaan vastuuta työyhteisön sisällä tapahtuvista asioista. Tavoitteena on myös, että tunnemme toisemme muutoinkin kuin työkavereina.

Johtamisen punainen lanka

Muutosherkässä epätietoisuuden maailmassa (huono) johtajuus sekä epävarmuus esimiehenä toimimisesta nousee herkästi keskusteluihin niin työyhteisöjen sisällä kuin myös sosiaalisen median eri kanavissa. Suurelta osin vanhoja tuttuja neuvoja sekä ohjeita tulee tuutin täydeltä, mutta mitä polkua pitkin kannattaisikaan edetä? Miten johdetaan milleniaaleja ja mitä odotuksia heillä on johtajuuden ja työyhteisössä toimimisen suhteen? Entäpä väliinputoajat ja yli 50-vuotiaat? Miten kaiken kaikkiaan tulisi toimia, kun kaikki johdettavat eivät olekaan fyysisesti läsnä ja vuorovaikutus sekä kanssakäyminen saatetaan kokea vaikeaksi? Myös ihmisten välisten ristiriitatilanteiden käsittely koetaan vaikeaksi, koska niihin ei haluta puuttua. Moni esimies kysyy takuulla aika ajoin itseltään: Pitäisikö johtaa takaa, keskeltä vai edestä ja mitähän johdettavani minulta oikein odottavat? Haastavia tilanteita, jos samaan aikaan pitää olla tiukka, mutta lempeä.

Vastuu onnistumisista on meillä kaikilla

Samanlaista kipuilua kokevat myös työyhteisön jäsenet eli johdettavat. Osaamisen vaatimukset kasvavat koko ajan ja tekemisiin asetetaan monenlaisia tulospaineita, yrityksiä myydään ja ostetaan, projekteja käynnistetään ja niistäkin osa kuopataan epäonnistuneina. Henkilöiden väliset kiistat saattavat kärjistyä vaikeiksi ristiriitatilanteiksi, joten suomalaisen työelämän arki ei ole vain Strömsötä eikä ”huikeita onnistumisia” hengailua. Jos siis esimieheltä odotetaan jonglöörimaista muuntautumiskykyä, niin vähintään samanlaista panosta tulee odottaa myös johdettavilta.

Kohderyhmä

Valmennus soveltuu yhtä hyvin niin johtajan, esimiehen tai asiantuntijan tehtävissä toimiville henkilöille eli kaikille niille, jotka haluavat itse kehittyä omassa roolissaan työyhteisön jäsenenä.

Valmennuksen teemat

  • Ryhmäytyminen ja valmennuksen tavoitteet
  • Johtajuuden perusrakenteet
  • Toimivan työyhteisön peruspilarit
  • Yhteinen vastuu: Työilmapiiri - työkulttuuri
  • Teoriasta käytäntöön: Voittajatiimin rakentaminen
  • Palaute on mestarin aamiaista

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuja ei pääse kurssille, voi hänen sijastaan tulla toinen henkilö. Mikäli ilmoittautumisen peruutus tehdään vähemmän kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme toimisto- ja varauskuluina 50% kurssimaksusta. Mikäli ilmoittautunut jää saapumatta kurssille ilman peruutusilmoitusta, veloitamme koko osallistumismaksun. Kurssimateriaalin toimittamisesta oppilaalle peruuntumistapauksessa veloitamme lisäksi 100 EUR. Peruutusmaksut veloitetaan myös sairastapauksissa.

Järjestäjä