
Projektipäivät 2022
Projektipäivät tulee taas!
Varmista paikkasi vuoden tärkeimmässä projektialan tapahtumassa!
Kasvu on kaunista ja tavoittelemisen arvoista. Kasvu on myös monimutkaista, eikä se tapahdu sattumalta. Kasvu katsoo eteenpäin. Kasvuun sisältyy paljon odotuksia ja toiveita, uudistumisesta, kehittymisestä, oppimisesta, onnistumisesta, menestymisestä…
Aika ajoin meille tulee sekä yksilöinä että tiimeinä eteen merkittäviä muutoksia tai tilanteita, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua erityisiksi kasvun paikoiksi. Aina ne eivät ole selkeitä tapahtumia tai ajan hetkiä, jotka erottavat menneet ja tulevat toisistaan. Monien kohdalla koko työura on ollut tasaisen varmaa ammatillista kasvua ja samalla kasvua ihmisenä.
Ammatillinen kasvu liittyy usein tiiviisti oman työympäristön tai jopa yhteiskunnan ja globaalin maailmantilanteen muutospaineisiin. Toisinaan kasvu lähtee omasta aloitteestamme, joskus pakko on paras motivaattori - myös kasvulle. Projektit ovat muutoksen ja kasvun työkalu ja projektiammattilaiset ovat jatkuvasti tekemisissä muutostilanteiden kanssa. Muutos on kasvun paikka ja projektiammattilaisen normaali.
Projektit luovat kasvun paikkoja niin projektin asiakkaalle, projektin toteuttajille kuin lopputuloksen ja sen tuottamien hyötyjen käyttäjillekin. Kasvun ja onnistumisen katalysaattorina on hyöty, johon projektissa pyritään. Hyötyjen tunnistaminen ja esilletuominen jää usein mekaanisen projektijohtamisen varjoon, vaikka juuri onnistunut hyötyjen johtaminen todentaa kaikille sidosryhmille muutoksen todellisen arvon.
Projektipäivät on Kasvun Paikka!
Projektipäivillä syvennytään muun muassa vastuullisen projektitoiminnan merkitykseen kasvun vauhdittajana sekä muutoksen hyväksymiseen kasvun ehtona. Jokaisen henkilökohtainen kasvu on merkityksellistä ja osaamista jakamalla huippuyksilöistä kasvaa voittamaton tiimi. Tapahtuman aikana kuullaan myös mielenkiintoisia case-tarinoita kasvun takaa.
Projektipäivät tarjoaa rikkaan ja ravinteikkaan maaperän projektiammattilaisten kasvulle. Projektipäivillä nostamme esiin oppeja, onnistumisia ja kiinnostavia kasvutarinoita, joista jokainen voi hyötyä poimimalla parhaat ideat omaan organisaatioonsa tai henkilökohtaiseen kehittymissuunnitelmaansa.
Tule mukaan tekemään kasvupyrähdys Projektiammattilaisten avustuksella.
Ryhmälipuista saat tarjouksen pyytämällä. Myös oppilaitoksille on tarjolla edullisia ryhmäpaketteja. Kysy lisätietoa: hanne.leinonen@wakaru.fi
Tutustu aikaisempien Projektipäivien ohjelmiin:
Projektipäivät 2021 / Projektipäivät 2020 / Projektipäivät 2019 / Projektipäivät 2018
Projektipäivien 2022 ohjelman näet alempaa.
Projektiammattilaiset ry toimii tapahtuman isäntänä. Projektiammattilaiset on valtakunnallinen ja toimialasta riippumaton projektiammattilaisten verkosto ja -osaamisen kehittäjä sekä alan aktiivinen kansainvälinen toimija. 4000 jäsenen ja yli 200 jäsenorganisaation verkostosta löytyy projektivirtuooseja, kokeneita konkareita, vertaistukea ja vaikuttavia guruja, joiden kanssa voit vaihtaa kokemuksia, pähkäillä pulmia ja testata ideoita. Yhdistyksen kautta voit sertifioida oman maailmanluokan projektiosaamisesi. Lue lisää pry.fi
Puhujat

Jukka Jalonen
Valmentaja
---

Henri Alén
Ravintoloitsija / Kokki
---

Suvi Uski
Sometohtori / Sosiaalisen median tutkija / Toimitusjohtaja
---

Johannes Holvitie
ICT-hankejohtaja
Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Kalle Koivula
Director, Risk Management, Construction and Projects
Howden Finland Oy

Taina Rämö-Korpinen
CEO, Senior Leadership Coach
Peili Consulting Oy

Erika Heiskanen
Partneri
Juuriharja Consulting Group

Jenna Nordman
Konsultti
Juuriharja Consulting Group

Jani Kupila
PMO Manager
Bayer Oy

Seppo Rytilä
Director, HSSEQ
Eltel Networks Oy

Aaro Ollikainen
Head of Consulting
Wakaru

Veijo Hytti
CEO
Keto Software

Tea Repo
Business Development Director
Keto Software

Ville Availa
Founder & Transformation Executive
Ambientia Group Oy

Anna-Riikka Hovi-Taunila
CEO
Thinking Portfolio Oy

Ilkka Rytkölä
Program Director
Meyer Turku Oy

Mikko Koponen
PMO-erityisasiantuntija
Pirkanmaan hyvinvointialue

Taina Hyytiäinen
Tuotepäällikkö
Valtori

Antti Voutilainen
Verkkokanavajohtaja
Eurokangas

Sara Kössi
Project Portfolio Manager
Valmet Automotive Oy

Jenni Huusko
Innovaatio- ja kehityspäällikkö
Meira Oy

Jim Andersson
Manager Projects
VEO Oy

Maria Lilja
Operatiivinen johtaja, kokoelmahallintaosasto
Kansallisgalleria

Suvi Hirvonen-Ere
OTT, WorldCC Fellow, Advisory Board Member, väitöskirjatutkija
Aalto-yliopisto

Milla Ranta
konsultti, valmentaja, kehittäjä
Kumura Oy

Marko Koskela
CCO, Partner
Solu Digital Oy

Merja Pentikäinen
OTT, DES, juristi ja vastuullisuusasiantuntija
Opinio Juris Oy

Anna Hurmerinta-Haanpää
yliopistonlehtori
Lapin yliopisto

Juho Saloranta
väitöskirjatutkija
Itä-Suomen yliopisto

Ilkka Ojansivu
Markkinoinnin apulaisprofessori
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Helena Haapio
Contract Strategy
Lexpert Oy

Mikko Saastamoinen
Kumura Oy

Merja Galler
Henkilöstöjohtaja
Kumura Oy

Annukka Tapani
Yliopettaja, tutkija
Tampereen ammattikorkeakoulu

Niina Reina
Sertifiointipalvelut
Peili Consulting Oy

Samuli Karjalainen
Team Lead
Business Agility Europe

Sauli Kosonen
Projektihallinnan konsultti
Notkia IT

Anna Bertoft
PMO-asiantuntija
2M-IT Oy

Tuula Nurmiluoto
Enterprise Agile Coach
Top Coaching Finland Oy

Annina Laaksonen
Projektipäällikkö, ammatillisen koulutuksen kehittämisen salkkupäällikkö
Turun kaupunki

Hamzah Al-Qatawneh
Development Manager
RELEX Solutions

Mika Punta
Liiketoimintajohtaja
Kumura Oy

Liisa Holma
CEO
Un/known Oy

Peter Coesmans
Chief Agility Officer
Agile Business Consortium

Tuukka Smolander
Development Leader, Advisor and Coach
Triari

Elina Jolma
Consult & Employee Experience
Taskmill

Timo Saros
Head of Certification Body
Projektiammattilaiset ry

Janne Kalli
Johtava asiantuntija
SFS ry

Matias Vitie
Investment Manager
Finnish Minerals Group

Iiro Pietilä
Senior Manager
Ambientia Oy

Jarkko Stenfors
Ohjelmapäällikkö / Yksikköpäällikkö
Posiva Oy

Tiina Parikka
Leadership Developer
LMI Finland Oy Ab

Jouko Vaskimo
Senior Project Manager
Elisa Oyj

Ville Lestinen
Project Manager
Fortum

Matti Haukka
Seniorikonsultti
Kumura Oy

Marjo Pakarinen
Senior project manager
Ambientia Oy

Aleksi Jetsu
Head of Projects and Resourcing
Hion

Timo Saarenko
Tuotantojohtaja
Fintoil Oy

Mika Alava
CFO
NordFuel Oy

Tuomo Koskenvaara
COO of Certification Body
PRY, Sininen polku Oy

Ville Kivekäs
Production Specialist
Bayer Oy

Ivan Kinnunen
Projektipäällikkö
Valmet Automotive Oy

Vesa Koistinen
Program manager
Vaisala Oyj

Juhani Lehtonen
partner
Innotiimi-ICG Finland
Ohjelma
Osallistuminen
Tapahtuman lipunmyynti on päättynyt.
Kumppanit














