
Palvelupäällikköpäivä 2023
Palvelupäällikköpäivä 2023 järjestetään 12.12.2023 Helsingin Sokos Hotel Triplassa. Marraskuussa 2022 ensimmäisen kerran järjestetty tapahtuma, lähes 500 osallistujaa kerännyt palvelupäälliköiden kohtaaminen, saa jatkoa. Tapahtuma oli saamiemme palautteiden mukaan toivottu ja odotettu. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut jo lähes 300 osallistujaa.
Tapahtuman ohjelma tulee tarjoamaan parhaat opit ja vinkit palvelupäällikön roolin tueksi. Ohjelma tulee rakentumaan palvelupäällikön osaamispolun ympärille ja teemat ovat läpileikkaus monipuolisessa roolissa vaadittaviin tietoihin ja taitoihin. Tapahtuman ohjelmasisällön ja puheenvuorojen lisäksi tulemme tarjoamaan hyödyllisen ja mielenkiintoisen aktiviteetin piristämään tapahtumapäivää.
Monipuolisen ohjelman lisäksi ratkaisemme arjen haasteita myös tauoilla. Tapahtumassa jokainen osallistuja pääsee mielenkiintoisen ja innostavan mobiilipelin kautta suorittamaan tehtäviä ja vastailemaan kysymyksiin. Peli on helppo ja hoituu myös kahvikuppi toisessa kädessä. Hurjimman pistesaldon kerännyt toki myös palkitaan!
Tapahtuman puhujiin ja puheenvuoroihin voit tutustua tällä sivulla, viimeisetkin puheenvuorot julkaistaan pian. Pysy siis kuulolla!
Katso tallenne tapahtuman ennakkowebinaarista:
Palvelupäällikkö siltojen rakentajana. Lue lisää täältä >>
Onko Palvelupäällikköpäivä sinulle uusi tapahtuma? Tutustu täältä viime vuoden tapahtumaan >>
Osallistujilta saatu arvokas palaute on huomioitu tänä vuonna niin kehujen kuin kehitysehdotustenkin osalta ja tapahtumaa kehitetään niiden pohjalta entistä ehommaksi. Näin osallistujat kuvailivat tunnelmia Palvelupäällikköpäivässä:
- Päivä täytti kaikki odotukseni!
- Ruusuja tapahtuman isännälle, jolla ihana positiivinen ja energinen esiintymistapa, samaten muulle henkilökunnalle iloisista ilmeistä ja reippaasta otteesta.
- Todella kiinnostava tapahtuma, josta on varmasti hyötyä tulevaisuuteen.
- Todella hyvin järjestetty tapahtuma! Aiheet olivat mielenkiintoisia, tapahtuma rento ja pääsi juttelemaan myös ihan ventovieraiden kollegoiden kanssa.
- Aihealueet oli valittu hyvin, ne olivat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia ja niistä saa hyötyä jokapäiväiseen työhön. Tämä tapahtuma tuli tarpeeseen, iso kiitos tämän järjestämisestä!
- Todella hienoa, että palvelupäälliköille on oma tapahtuma. Mielenkiintoisia esityksiä!
- Kiitos hyvästä tapahtumasta! Sain uusia ajatuksia ja näkökulmia muutamaan aiheeseen, well done you!
Onko sinulla tuote tai palvelu, joka tarjoaa lisäarvoa palvelupäällikön arkeen? Kysy kumppanipakettia tapahtumaan.
Kysy tarjousta juuri teidän ryhmälle, jos tapahtumasivun valmiit paketit eivät ole sopivia.
info@oppia.fi
Puhujat

Karla Nieminen
Ihmissuhdetaitojen kouluttaja & DI
Jäänmurtajat Oy

Mika Pesonen
KTM, psyykkinen valmentaja, tietokirjailija
Valmennus Mika Pesonen Oy

Markus Aalto
Business Executive, Service Integration and Management
Sofigate Oy

Petra Karinen
Toimitusjohtaja
Tussitaikurit Oy

Emma Kivimäki
Tiedolla johtamisen konsultti
Creatido Oy

Jonas Rajanto
fasilitaattori - valmentaja
Grape People

Immo Salo
Founder, Generative AI consulting
Bonairo Oy
Ohjelma
12.12.2023
Hinnat
Huomioithan, että lippuja voi ostaa jo ennakkoon ja ilmoittaa osallistujat myöhemmin.
Kun paikka tapahtumaan on ostettu, on osallistuminen sitova. Ilmoittautuminen laskutetaan tilauksen yhteydessä (maksutavat lasku yritykselle tai luottokortti). Jos estyt itse osallistumasta tapahtumaan, voit luovuttaa paikan kollegallesi. Peruutusehdot koskevat myös sairastapauksia. Muutoksista tilaukseen tulee olla yhteydessä info@oppia.fi tai Elina Halonen p. +358 40 735 9265.